lauantai 21. heinäkuuta 2012

Parveke kukkii

 Pienehkö kuvapostaus blogiin, ettei tämä ihan hiljene. Mökkireissulta palatessa oli ilo huomata, että tomaateissa oli pari kukkaa. Kehäkukatkin kukkivat jo ties kuinka paljon. Tässä on kuva myös härkäpapujen kukista ikäänkuin bonuksena, härkäpavut tuossa parvekkeella ovat jo lakanneet kukkimasta, mutta muita kuvia laitellessa löysin kuvan niidenkin kukista.


Kehäkukkia. Kukkia voi käyttää esim. salaatissa.
Bloody Butcher kukkii.

Tigerella

Härkäpavut kukkivat heinäkuun alussa.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Tomaattien istutus

Sisko kävi puutarhamyymälässä ja osti samalaa mulle kasvusäkin! Sain siis tomaatit vihdoin istutettua.

Istutin nyt kaksi Tigerellaa ja kaksi Bloody Butcheria kasvusäkkiin. Ajattelin fuskata vähän ja käydä ostamassa avomaankurkun ja kesäkurpitsan ihan taimena, kun en niitä muistanut/ehtinyt/jaksanut alkaa kasvattaa siemenestä aikaisemmin. Samalla voisin sitten hankkia toisen kasvusäkin ja istuttaa siihen avomaankurkun, kesäkurpitsan ja kaksi munakoisoa.


Parveke alkaa jo näyttää ihan siltä, että siellä kasvaa kaikkea!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Annetaan hyvään kotiin

Tomaatit alkaa olla niin isoja, että kunhan ehdin käydä Muhevaisella ne pääsee istuttamaan kasvusäkkiin!


Ylimääräisiäkin taimia on muutama, joten voin antaa niitä eteenpäin jos joku haluaa!

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Edistystä!

Parvekeprojekti on ollut pienellä tauolla, kun pääsykokeet alkoivat lähestyä. Nyt nekin ovat kuitenkin ohi, joten vapaa-aikaa voi taas hyvällä omallatunnolla käyttää muuhunkin kuin lukemiseen, ja parvekeprojekti pääsee edistymään!

Kehäkukat.
Istutin pieneen sievään parvekelaatikkoon kehäkukkia, ja no ovatkin alkaneet jo hyvin kasvaa. Saa nähdä miten lähtevät kukkimaan aikanaan, olisi kiva saada parvekkeelle vähän väriäkin.

Kehäkukan kukkia voi käyttää ruuanlaitossakin, esimerkiksi salaateissa. Kukkia voi myös kuivata ja käyttää jauheena tuomaan ruualle keltaista väriä kurkuman tapaan.

Istutin tänään tomaatit ja munakoisot uusiin ruukkuihin ja siirsin ne ne ulos pieneen kasvihuoneeseeni. Taimia olen jokusen kerran vienyt päivisin ulos karaistumaan, toivottavasti ne nyt kestävät ulkoilmaa hyvin. Aloin joku jonkun aikaa sitten kokeilla lannoittaa muutamaa taimista, kun niiden tuntui pysähtyneen melkein kokonaan. Se selvästi auttoi ja lannoitetta saaneet taimet kasvoivatkin taas nopeasti, joten alan nyt ruukkujenvaihdon jälkeen lannoittamaan kaikkia taimia.




Tomaatit ja munakoisot uusissa ruukuissaan kasvihuoneessa.


Chilit ovat myös pärjänneet tällä välin melko hyvin. Varsinkin Aji Cristalit ovan kasvaneet oikein hyvin, pikkuinen Bolivian Rainbow näyttää vähän ressukalta vielä. Chilejä en vielä tänään istuttanut uusiin ruukkuihin, koska niitä oli alunperinkin vain yhdet per ruukku, eivätkä ruukut vielä näytä käyvin liian pieniksi taimille.

Härkäpavut.
Härkäpavutkin ovat lähteneet oikein hyvin kasvuun, tosin ne näyttävät jo nyt vähän isoilta parvekelaatikkoonsa. Pidän peukkuja pystyssä, että ne pärjäävät siinä kuitenkin.




Amppelimansikkani on vähän kärsinyt, kun olen toisinaan unohtanut kastella sitä tarpeeksi. Jotkut lehdet ovat vähän kuivuneet, mutta muuten mansikka näyttäisi pärjäilevän ihan hyvin. Jokusen mansikankin olen jo päässyt syömään, tosin koko kasvi on niin koivun siitepölyn peitossa, että mansikat pitää muistaa pestä, tai saa samalla syödä siitepölyä. Ehkä koko kasvin voisi huuhdella huolellisesti nyt, kun koivut ei enää kuki.

Tällaista kuuluu siis nyt parvekeprojektille! Kesä alkaa olla jo täällä ja vielä tuntuu, että kaikki on ihan kesken. Pitäisi vielä esikasvattaa avomaankurkkua ja kesäkurpistaa. Kurkun siemeniä minulla onkin, mutta kesäkurpitsat ovat vielä hankkimattakin. Myös parvekkeen pöydälle pitäisi vielä tehdä jotain, ja hankkia uudet tuolit. Nyt pääsykokeiden mentyä voisi kuitenkin elätellä toivoa, että projekti lähtee etenemään vähän nopeammin kuin nyt lähiaikoina.

Mansikan lehdillä olevat keltaiset pilkut? Koivun siitepölyä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

"Survival of the fittest" ja hyviäkin uutisia

Olin pari päivää taas pois kotoa ja tietenkin äitienpäiväksi sattui ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä, minkä tuloksena kotona odotti vähän nyykähtäneet taimet tänään..


Reilun kastelun jälkeen melkein kaikki on onneksi jo nousseet ylös ja näyttäisivät kyllä selviävän.

 Chileistä muutama on lähteny onneksi homeongelman jälkeenkin vielä kasvamaan, Aji Cristaleita on nyt kolme tainta ja Bolivian Rainbow'ta yksi. En näistä vielä uskalla lähteä sanomaan paljoakaan selvitymismahdollisuuksista, kovin pieniä ovat vielä. Kuivuus ei onneksi näyttänyt haitanneen chilejä niin paljon kuin tomaatteja.

C. annuum "Bolivian Rainbow"
Koska chilien kosteuden kanssa oli muutenkin vähän ongelmia, en lähde ensimmäisenä syyttämään hienoja sanomalehti-taimenkasvatusruukkujani, mutta osaan näyttää olevan muodostunut myös jonkilaista hometta. Toivon, ettei se haittaa taimien kasvua, mutta siirtänen taimet uusiin ruukkuihin heti kun ne näyttävät kestävän sen..

Homeentapaista taimenkasvatusruukussa.

 

Sitten niihin hyviin asioihin!




Äitienpäivän perinteisiin kuuluu puutarhamyymälässäkäynti ja kesäkukkien ostaminen. Äitini ja siskoni kanssa Muhevaisella käydessä ostin samalla itselleni parvekelaatikon härkäpapuja varten ja amppelimansikan.

En ole täysin vakuuttunut, että tuo parvekelaatikko on tarpeeksi suuri härkäpavuille, mutta puutarhamyymälässä tuntuivat olevan sitä mieltä että se riittäisi. Kokeillaan. Härkäpavut kasvanevat sen verran korkeiksi, etten viitsinyt kiinnittää laatikkoa parvekkeen kaiteeseen, vaan laitoin sen ikkunan alle parvekkeen lattialle.

Muutama härkäpapu istutettu parvekelaatikkoon.



Amppelimansikka.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vastoinkäymisiä

Vappu pois kotoa kostautui. Tänään töistä tultua huomasin, että muutama chili oli itänyt, mutta myös myös homehtunut.


Otin nyt ne taimenkasvatusruukut, joihin hometta oli muodostunut, ikkunalaudalle varjoon ja päältä muovin pois. Ne ruukut joissa ei ollut hometta, eikä chilit olleet vielä itäneet, nostin vähän viileämpään paikkaan ja paransin ilmanvaihtoa.

Nyt vaan peukut pystyyn, että näistä vielä tulee jotain.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Chiliä itämään

Tänään kolahti viikon odottelun jälkeen vihdoin chilinsiemeniä postilaatikosta. Tilasin viime perjantaina fatalii.netistä Fatalii's Beginner Pack -siemenpaketin, jossa oli neljää eri lajiketta chilejä, ohjeita, chilijauhe-maistiainen ja käyntikortteja. Lisäksi paketista löytyi "surprise chile seed mix", eli lajitelma chilinsiemeniä, joista ei ole mainittu mitä lajikkeita ne ovat.

Taittelin chileille kaupunkiviljely.fi:n ohjeen mukaan taimenkasvatusruukut sanomalehdestä, ja pienen opettelun jälkeen se sujuikin melko hyvin.

Hesarin urheilu-osio hyötykäyttöön.





Istutin nyt kahdenlaisia chilejä, Bolivian Rainbow -nimistä lajiketta, josta ajattelin tehdä bonsain, ja Aji Cristal -lajiketta. Chilien idättämisohjeessa kehotettiin idättämään siemenet n. 27-30 asteen lämmössä, joten nostin siemenet käärmeen lampun päälle, toivottavasti se ei ole päivällä liian kuuma.

Terraarion lampun päällä lämpimässä.

Tomaatit alkavat jo hyvää vauhtia tehdä ensimmäisiä kunnon lehtiään, ja lajikkeetkin alkaa jo erottaa toisistaan pienten lehtien perusteella.

Vasemmalla "Bloody Butcher" ja oikealla "Tigerella"
Munakoisoissa ei vielä ole muuta kuin sirkkalehdet, mutta pikkuhiljaa nekin kasvavat.

Puudeli vahtii tomaatin- ja munakoisontaimia valppaana.