Reilun kastelun jälkeen melkein kaikki on onneksi jo nousseet ylös ja näyttäisivät kyllä selviävän.
Chileistä muutama on lähteny onneksi homeongelman jälkeenkin vielä kasvamaan, Aji Cristaleita on nyt kolme tainta ja Bolivian Rainbow'ta yksi. En näistä vielä uskalla lähteä sanomaan paljoakaan selvitymismahdollisuuksista, kovin pieniä ovat vielä. Kuivuus ei onneksi näyttänyt haitanneen chilejä niin paljon kuin tomaatteja.
![]() |
C. annuum "Bolivian Rainbow" |
![]() | |
Homeentapaista taimenkasvatusruukussa. |
Sitten niihin hyviin asioihin!
Äitienpäivän perinteisiin kuuluu puutarhamyymälässäkäynti ja kesäkukkien ostaminen. Äitini ja siskoni kanssa Muhevaisella käydessä ostin samalla itselleni parvekelaatikon härkäpapuja varten ja amppelimansikan.
En ole täysin vakuuttunut, että tuo parvekelaatikko on tarpeeksi suuri härkäpavuille, mutta puutarhamyymälässä tuntuivat olevan sitä mieltä että se riittäisi. Kokeillaan. Härkäpavut kasvanevat sen verran korkeiksi, etten viitsinyt kiinnittää laatikkoa parvekkeen kaiteeseen, vaan laitoin sen ikkunan alle parvekkeen lattialle.
![]() |
Muutama härkäpapu istutettu parvekelaatikkoon. |
![]() |
Amppelimansikka. |