lauantai 9. kesäkuuta 2012

Edistystä!

Parvekeprojekti on ollut pienellä tauolla, kun pääsykokeet alkoivat lähestyä. Nyt nekin ovat kuitenkin ohi, joten vapaa-aikaa voi taas hyvällä omallatunnolla käyttää muuhunkin kuin lukemiseen, ja parvekeprojekti pääsee edistymään!

Kehäkukat.
Istutin pieneen sievään parvekelaatikkoon kehäkukkia, ja no ovatkin alkaneet jo hyvin kasvaa. Saa nähdä miten lähtevät kukkimaan aikanaan, olisi kiva saada parvekkeelle vähän väriäkin.

Kehäkukan kukkia voi käyttää ruuanlaitossakin, esimerkiksi salaateissa. Kukkia voi myös kuivata ja käyttää jauheena tuomaan ruualle keltaista väriä kurkuman tapaan.

Istutin tänään tomaatit ja munakoisot uusiin ruukkuihin ja siirsin ne ne ulos pieneen kasvihuoneeseeni. Taimia olen jokusen kerran vienyt päivisin ulos karaistumaan, toivottavasti ne nyt kestävät ulkoilmaa hyvin. Aloin joku jonkun aikaa sitten kokeilla lannoittaa muutamaa taimista, kun niiden tuntui pysähtyneen melkein kokonaan. Se selvästi auttoi ja lannoitetta saaneet taimet kasvoivatkin taas nopeasti, joten alan nyt ruukkujenvaihdon jälkeen lannoittamaan kaikkia taimia.




Tomaatit ja munakoisot uusissa ruukuissaan kasvihuoneessa.


Chilit ovat myös pärjänneet tällä välin melko hyvin. Varsinkin Aji Cristalit ovan kasvaneet oikein hyvin, pikkuinen Bolivian Rainbow näyttää vähän ressukalta vielä. Chilejä en vielä tänään istuttanut uusiin ruukkuihin, koska niitä oli alunperinkin vain yhdet per ruukku, eivätkä ruukut vielä näytä käyvin liian pieniksi taimille.

Härkäpavut.
Härkäpavutkin ovat lähteneet oikein hyvin kasvuun, tosin ne näyttävät jo nyt vähän isoilta parvekelaatikkoonsa. Pidän peukkuja pystyssä, että ne pärjäävät siinä kuitenkin.




Amppelimansikkani on vähän kärsinyt, kun olen toisinaan unohtanut kastella sitä tarpeeksi. Jotkut lehdet ovat vähän kuivuneet, mutta muuten mansikka näyttäisi pärjäilevän ihan hyvin. Jokusen mansikankin olen jo päässyt syömään, tosin koko kasvi on niin koivun siitepölyn peitossa, että mansikat pitää muistaa pestä, tai saa samalla syödä siitepölyä. Ehkä koko kasvin voisi huuhdella huolellisesti nyt, kun koivut ei enää kuki.

Tällaista kuuluu siis nyt parvekeprojektille! Kesä alkaa olla jo täällä ja vielä tuntuu, että kaikki on ihan kesken. Pitäisi vielä esikasvattaa avomaankurkkua ja kesäkurpistaa. Kurkun siemeniä minulla onkin, mutta kesäkurpitsat ovat vielä hankkimattakin. Myös parvekkeen pöydälle pitäisi vielä tehdä jotain, ja hankkia uudet tuolit. Nyt pääsykokeiden mentyä voisi kuitenkin elätellä toivoa, että projekti lähtee etenemään vähän nopeammin kuin nyt lähiaikoina.

Mansikan lehdillä olevat keltaiset pilkut? Koivun siitepölyä.

2 kommenttia: